torstai 28. syyskuuta 2017

WEEKEND GOODIES: Tacopiirakka

Heippa!

On toisen viikonloppuherkku- päivityksen aika! Täksi perjantaiksi tein mausteisen tacopiirakan, jonka pohja on rakennettu couscouksesta ja kvinoasta. Tuota samaa pohjaa on kiva vaihtelun vuoksi yhdistää myös esimerkiksi broileri- tai kasvispiirakkaan.

Vinkki: kannattaa antaa piirakan jäähtyä ennen leikkaamista, sillä näin pohja pysyy paremmin kasassa. Itselläni meinasi mennä hermo, kun yritin saada nättiä palaa lautaselle kuumasta piirakasta kuvaamisen toivossa. 😂 Kivoja kokkailuja!

TACOPIIRAKKA



Pohja

1 dl kvinoaa
1 dl couscousta
1 tl suolaa
2 kananmunaa

1. Keitä kvinoa ja couscous ja lisää suola. Anna massan jäähtyä.
2. Lisää kananmunat ja sekoita.
3. Painele taikina voidellun piirakkavuoan päälle ja esipaista 200 asteessa n. 15 min.

Täyte

400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2 paprika
200 g maissia
4 rkl salsakastiketta
mausteita

1. Kuullota silputtu sipuli, valkosipuli, paprika ja maissi pannulla. Lisää jauheliha ja ruskista.
2. Lisää salsakastike ja mausteet. Mausteita saa olla reilusti, sillä pohja itsessään on aika neutraalin makuinen. Myös kaupan valmis tacomauste sopii varmasti mainiosti, jos itse maustaminen ei nappaa. ☺

Päälle

1,5 dl rasvatonta maitoa
3 kananmunan valkuaista
kuivattua persiljaa
suolaa
pippuria
fetaa

1. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada piirakan päälle.
2. Paista 200 asteessa 20-30 min.





Valmista! Minä lähden tästä viimeisten velvollisuuksien ja kiireaamun kautta kampaajalle (ensimmäistä kertaa varmaan kolmeen vuoteen, ihanaa!) ja sitten viikonlopun viettoon. Ihan huippu viikonloppu tiedossa, toivottavasti teilläkin! ☺

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

DIY: Budjettiystävällinen naulakko

Tervehdys!

Nykyisten asumisjärjestelyideni takia säilytystilani ovat aika minimalistiset, eikä tavaroita meinaa millään saada nätisti järjestykseen. Bongasin joskus jostakin (olipa huonot lähdetiedot.. muistaakseni jostain sisustusryhmästä?) kuvan itsetehdystä naulakosta, joka oli varsin helppo (ja halpa) toteuttaa. Ja koska otan avosylin kaikki säilytysideat vastaan, siirtyi tämä projekti heti tietokoneen ruudulta to do- listalle. Kokonaishinta tälle naulakolle oli huimat 4 €, ja mielestäni tämä säilytysratkaisu on myös esteettisesti kivan näköinen. 

Naulakon tekoon tarvittavat tarvikkeet ovat yksinkertaiset:



Nahkavyö puolitetaan siis kahtia, naulataan molemmat kaksinkerroin seinään ja asetetaan harjanvarsi niiden keskeen. Ja tadaa! Naulakko on valmis. Jos käyttää pitkää harjan vartta, voi sahaaminen olla tarpeen, mutta itse löysin juuri sopivan pituisen lasten haravan eurolla kaupasta. Tämä DIY- projekti oli siis jopa hieman liian helppo toteutettava, haha. 😂 Pääsinpähän tuntemaan itseni taitavaksikin nikkariksi kun naulat meni kerralla suoraan ja naulakko oli koossa heti ekan yrittämän jälkeen!



Kivaa keskiviikkoa!

perjantai 22. syyskuuta 2017

WEEKEND GOODIES: Mozzarella-pestopizza

Tervehdys!

Viikonloppu = herkuttelua, am I right? Sain viime viikolla idean alkaa toteuttamaan uutta postaussarjaa, jossa yritän joka perjantai muuntaa viikonlopun herkut tällaisen terveysintoilijan silmään sopiviksi. Vaikka oikeaa pizzaa tai hampparia ei silloin tällöin voita mikään, on mielestäni kiva testailla joitain fressimpiäkin vaihtoehtoja. Tänään vietetään siis pizzaperjantaita! Reseptiä kehitellessäni pistin itseni kunnolla likoon ja valmistin myös kastikkeet itse, joten aikaakin kului kyllä ihan kiitettävästi. Lopputulos oli kuitenkin sekä minun että koemaistajan mielestä nappisuoritus, joten suosittelen testaamaan! ☺

MOZZARELLA-PESTOPIZZA


Pohja

1 dl keittämätöntä couscousia
n. 400 g kukkakaalia
2 kananmunaa
suolaa

1. Kypsennä couscous pakkauksen ohjeen mukaisesti ja rouhi kukkakaali hienoksi rouheeksi.

2. Sekoita kaikki ainekset kulhossa tasaiseksi massaksi, ja muotoile siitä leivinpaperin päälle haluamasi muotoisia ja kokoisia pizzapohjia.

3. Esipaista pohjat 175 asteessa noin 15 minuuttia, ja siirrä odottamaan muiden täytteiden valmistumista.


Tomaattikastike

4 tomaattia
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
(oliiviöljyä paistamiseen)
2 rkl tomaattipyrettä
suolaa
pippuria
valkosipulijauhetta

1. Keitä tomaatteja kattilassa niin, että kuoret alkavat irtoilemaan. Kaada keitinvesi pois, ja kuori tomaatit. Murskaa tomaatit sauvasekoittimella tai blenderissä.

2. Silppua sipuli sekä valkosipuli, ja kuullota niitä oliiviöljyssä.

3. Lisää sipulit, tomaattipyre sekä mausteet tomaattimurskan sekaan ja survo seos tasaiseksi kastikkeeksi.


Pesto

ruukku basilikaa
3/4 dl parmesan-juustoa
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl vettä
1 valkosipulinkynsi
suolaa
pippuria

1. Heitä kaikki ainekset blenderiin ja blendaa tasaiseksi massaksi.

Lisäksi

mozzarellaa
basilikaa



Sitten vain täytteet pohjan päälle ja uuniin! Nostin uunin lämpötilaa tässä vaiheessa 200 asteeseen, ja pidin pitsoja uunissa noin 20 minuuttia.


Kivaa viikonloppua!

lauantai 16. syyskuuta 2017

Terveellisempi marjahillo ja omenasose


Hei taas!

Mulle tulee joka syksy sellainen kausi, että haluaisin neuloa sadat villasukat, kerätä kaikki maailman sienet (joita en tosin edes tunnista) ja survoa pakastimen täyteen kaikkea mahdollista talvea varten. Tällä viikolla innostuin kehittelemään kaksi uutta hilloreseptiä. Tykkään päällystää joka aamuisen kaurapuuroni hillolla, mutta valitettavan usein hillot ovat aikamoisia sokeripommeja. Näihin yksilöihin makeutusaineena on käytetty muutama ruokalusikallinen hunajaa, mutta esimerkiksi stevia tai kookossokeri sopisi myös mainiosti. Makeutuksen voi tietysti halutessaan jättää kokonaan poiskin, jolloin maku on ehkä hieman kirpeämpi. Oli miten oli, lopputulos on varmasti kevyempi kuin kaupan valmishillot. ☺

CHIA-MARJAHILLO




Tämän reseptin toteuttamisvaihe on varsin helppo. Heitä kaikki ainekset blenderiin ja blendaa tasaiseksi. Ideana on, että chian siemenet tekevät turvotessaan hillon koostumuksesta juuri sellaisen "hillomaisen". Mikäli käytät pakastettuja marjoja kuten minä, voi veden ja marjat kiehauttaa hellalla. Näin marjat sulavat helposti, ja (mahdollisten) ulkomaalaisten marjojen bakteerit eivät pääse pilaamaan hilloa. ☺




KANELINEN OMENASOSE



Pese ja lohko omenat kuorineen. Keitä lohkot kanelitangon kanssa, kunnes omenat ovat kypsyneet pehmeiksi. Kaada vesi talteen ja poista kanelitanko kattilasta. Soseuta omenat ja lisää kaneli, vaniljauute sekä hunaja. Lisää keitinvettä soseen sekaan, kunnes se on tahtomasi paksuista.




Kuten kuvista näkyy, purkitin hillot pieniin, puhtaisiin lasipurkkeihin. Molemmista ohjeista tulee kuitenkin niin iso satsi, että en saisi kaikkea käytettyä millään ennen pilaantumista (vaikka puuroa paljon syönkin, haha). Siksi pakastin osan hilloista pienissä pakasterasioissa myöhempää syksyä ja talven pakkasia varten.
Mukavia hillotushetkiä!

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Syyspohdintoja


"Back to school!". Tuota lausetta on tässä muutaman kuukauden aikana tullut nähtyä ja kuultua vähän joka nurkalla. Ja sitä, miten ihanaa on palata takaisin arjen rutiineihin kesän jäljiltä. Nämä lauseet aiheuttavat minussa jonkinasteisen inhotuksen. Ei siksi, että vihaisin arkirutiineja ja kouluun paluuta, vaan pikemminkin päinvastoin: mäkin haluan herätä joka aamu 7.00, syödä aamupalan ja kiiruhtaa bussiin penaali toisessa kädessä ja hiusharja toisessa. 

Ulkopuolisen silmin tämä ajatus saattaa kuulostaa aika ristiriitaiselta. No miksi sä sitten jäit välivuodelle, vielä ihan vapaaehtoisesti? Olen kuitenkin aina tykännyt opiskella ja rustata muistiinpanoja eri värisillä kynillä ja kirkkailla alleviivaustusseilla. Syitä on monia, mutta ehkä tärkein niistä oli se, etten löytänyt itseäni täysin kiinnostavaa alaa korkeakouluista. Juuri niin, korkeakouluista. Hiki hatussa monet illat selasin opintopolun sivuja ja välillä hakulistan ykköseksi nousi varhaiskasvatus, välillä terveystieteet. Mikään vaihtoehdoista ei oikein tuntunut omalta, mutta missään vaiheessa ei tullut mieleenkään että hei, niitä vaihtoehtoja löytyy myös yliopiston ja ammattikorkean ulkopuolelta. Haut tehtiin, pääsykokeissa käytiin ja välivuosi odotti nurkan takana. Okei no joo, eihän tässä mitään. Mietin keväällä sitten uudestaan mihin yliopistoon haluan.


Tässä välivuotta vietellessäni silmäni ovat kuitenkin auenneet sille faktalle, että vaikka joskus haluan vielä kouluttautua pidemmän kaavan mukaan korkeakoulussa, ei sinne ole vielä mikään kiire.
En muista lukioaikana törmänneeni kertaakaan ideaan, jossa voisikin kouluttautua ryhmäliikunnan ohjaajaksi erinäisillä kursseilla tai jossa minä ylioppilaana vaihtaisinkin haalarit oppisopimuskoulutukseen. Tällähetkellä kuitenkin otan pieniä askelia kohti unelmaani ryhmäliikunnan ohjaajana, ja tammikuulle siintää jo (toivottavasti) uudet tuulet. Elämä ottaa aina välillä ohjat omiin käsiinsä, eikä kaikki mene juuri niin kuin on itse söpössä bullet journalissaan suunnitellut. Aika kliseistä, mutta kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Jos se suljettu ovi sattui olemaan melkein tavoitettu työpaikka tai unelmakoulun ulko-ovi, täytyy vain jatkaa pää pystyssä elämää. Tiedä vaikka juuri se haluamasi ala ei ollutkaan sinua varten.


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Voi olla, että alitajuntaisesti kirjoitin tämän tekstin rohkaisuksi itselleni (heh), mutta idea on kuitenkin sama, oli tapaus mikä tahansa. Miksi pakottaa itsensä johonkin, vain koska "kaikki muutkin"?

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

1 päivä, 12 kuvaa

Heippa!

Päätin viime torstaina kuvata 1 päivä, 12 kuvaa- postauksen, jonka ideana on siis ottaa yhden päivän ajan joka tunti kuva senhetkisistä tunnelmista. Mielestäni idea oli kiva, joten kannoin kameraani uskollisesti mukana koko sateisen torstaipäivän. Tervetuloa kurkistamaan päivääni!



9.45 - Hyvää huomenta!
10.42 - Uudet lakanat suoraan paketista! Tämän päivän askareet starttaa siis pyykin pesulla, sillä onko mitään kivempaa kuin viikonlopun aloittaminen uusissa, puhtaissa lakanoissa? ☺



11.49 - Pyykit koneessa, keittiö siivottu ja sänky pedattu. Nyt ruokaa kiitos! Rehellisyyden nimissä mainitsen, että onnistuin polttamaan tuon broilerin kuvaillessani vähän turhan innokkaasti, haha. Nyt uusi satsi tulille. 😁
12.38 - Ruokalepo ja hetkellinen välikuolema. Etsinnässä suklaakakkuresepti viikkonlopun synttärijuhlintoja varten.



13.42 - Täydellinen suklaakakkuresepti bongattu (reseptin löydät täältä), joten kakkupohjan teko alkakoon!
14.58 - Hiukset letille (näköjään aika epämääräiselle sellaiselle) ja hyppy pyörän selkään. Seuraavaksi vuorossa päivän urheilusuoritus ja kauppareissu.



15.35 - Menoks!
16.54 - Leivontatarvikkeiden ja viikonloppuherkkujen täydennys done.



17.34 - Vihdoinkin kotona! Ulkona on jo ihan superkylmä, eikä sopivan vaatekerraston päälle pukeminen näytä onnistuvan näin syksyisin, ei sitten millään.
18.59 - Kakku valmis! Nyt kun vielä malttaisi olla koskematta siihen ennen huomista. ☺



19.58 - Illan vikat joogailut ennenkuin Netflix ja iltapala ottaa vallan.
20.13 - .. ja valta on siirretty Modern Familylle. Päivä alkaa olla pulkassa, hyvää yötä kaikille.❤


perjantai 8. syyskuuta 2017

Kikhernenuudelit ja kukkakaalikastike

Heippa!

Sokoksella yksi päivä kierrellessäni silmääni pisti Palmuston kikhernepastat ja -nuudelit, joista olin aikaisemminkin jostakin lukenut. Nämä kikhernenuudelit on valmistettu ainoastaan kikhernejauhoista ja vedestä, ja söpön vihreän pakkauksen kyljessä mainostetaan tuotteen korkeaa proteiini- ja kuitupitoisuutta. Nuudelit ovat luontaisesti myös gluteenittomia, ja makuvaihtoehtoja löytyi hyllystä chiliversio ja naturel. En voinut vastustaa kiusausta, ja nappasin tuon maustamattoman version mukaani. Eli eikun uuden reseptin kehittelyyn!


Olin aikaisemmin ruoka-ostoksia tehdessäni haalinut jääkaappiin minikukkakaalin, jonka ajattelin hyötykäyttää ennen sen pilaantumista. Lisäksi edellisillan kesäkurpitsasosekeiton valmistuksesta oli jäänyt yli Plantin kaurakermaa, ja hei, näistähän syntyykin kiva vegekastike nuudelien seuraksi! ☺ En ole kasvissyöjä, mutta näitä kokkikokeiluja tehdessäni päädyn aika usein testailemaan kasvipohjaisia tuotteita ja HeVi-osaston antimia, sillä mielestäni niistä löytyy yleensä niin paljon enemmän vaihtoehtoja kuin lihatiskiltä. Arkiruokani kuitenkin sisältää lihaa, enkä siitä kokonaan pystyisi (enkä haluaisi) luopua.

Mutta pidemmittä puheitta, nyt reseptiin!



    KIKHERNENUUDELIT JA KUKKAKAALIKASTIKE


Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaisesti.

Rouhi kukkakaali ja kuullota silputun sipulin sekä valkosipulin kanssa öljyssä. Lisää pannulle vesi sekä kasvisliemikuutio. Anna hautua kannen alla, kunnes kuutio on sulanut ja kukkakaali on kypsynyt pehmeäksi.

Lisää joukkoon kaurakerma ja mausta oman maun mukaan. Itse käytin kasvisliemikuution lisäksi kurkumaa, cayannepippuria, aromisuolaa ja mustapippuria. Kurkuman käytön kanssa kannattaa olla kuitenkin varovainen, jottei sen mausta tule liian dominoiva. ☺

Kokoa annos ja nauti! Lisäsin omaan annokseeni jääkaapissa valmiina ollutta kanaa, jotta annoksesta tuli hieman täyttävämpi.











Bon appetit ja mukavaa perjantaita!


tiistai 5. syyskuuta 2017

Täällä ollaan!

"Sanotko vielä mikä se sun nimi oli?"
"Meri-Tuulia. Väliviivalla."

Siis voiko ihminen enempää innoissaan olla. Tai kauhuissaan. Tai ehkä molempia. Neljä vuotta mielikuvitusblogin päivittämistä ja Indiedays-blogien hehkuttamista ja nyt, nyt se on ihan konkreettisesti tässä. Mun ikioma blogini!

Tervehdys siis kaikille. Mun nimi on Meri-Tuulia, tuttavallisemmin tosin pelkkä Meri. Olen 19-vuotias, välivuotta viettävä tyttönen Savosta. Rakastan ruuanlaittoa ja liikuntaa, ja latinobiisit saa mut aina hyvälle tuulelle, oli tilanne mikä tahansa. Olen luonteeltani määrätietoinen ja tempperamenttinen tyyppi varustettuna suurella sydämellä, ja innostun pienistäkin jutuista sekunnin varoitusajalla. Läheisteni lisäksi tätä intoilua seuraa vierestä pieni karvakorva, joka toimii myös uskollisena unikaverinani arkisin.




Mikä sai minut sitten innostumaan bloggaamisesta? Olen aina tykännyt lukea toisten bloggaajien kirjoituksia ja rakastan sitä fiilistä, kun saa uutta inspiraatioita jonkun toisen ideoista ja saavutuksista. Niinpä siis ajattelin, että välivuosi olisi täydellinen aika lähteä testaamaan miltä tuntuu olla täällä ruudun toisella puolella näpyttelemässä kommenttiboxin sijaan itsesuunniteltuun blogialustaan (jonka tekeminen osoittautuikin huomattavasti hankalammaksi tehtäväksi mitä osasin odottaa..). Tämä ajatus aukaisee myös toisen puolen blogini nimestä, sillä koen välivuoteni eräänlaisena väliviivana elämässäni. Väliviivana, joka johdattaa johonkin uuteen, mutta jonka aikana otetaan elämästä kaikki irti ilman turhia paineita tulevasta.☺

Tervetuloa fiilistelemän tätä väliviivaa kanssani, toivottavasti viihdyt matkassani!