sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Joulukuussa...

... olen tehnyt paaaljon töitä. Ja siitä johtuen ollut myös aika väsynyt.

... kävin aveccina juhlimassa Haminassa. Hurjaa että siitäkin on jo useampi viikko!

... kävin melkein kuuntelemassa Jarkko Aholan joulukonsertin tuomiokirkossa, mutta harmillisesti se peruuntui edellisenä iltana. Täytyi tyytyä kuuntelemaan joululauluja Spotifystä.

... juhlin ihanan kaverini ylioppilaslakkia. Toi oli ihan superkiva ilta!



... vietin viiden päivän joululoman pomppoillen Suonenjoen ja Kuopion välillä, työskentelin välipäivät ja perjantaina jäin taas viikon lomalle. Ja sitten vielä ekana väitän, että tein joulukuussa paljon töitä, haha.

... kävin poikaystäväni kanssa juhlistamassa vuosipäivää Savonlinnan lähellä hotellissa, jossa tehtiin hamppareita ja katseltiin leffoja.

... olen syönyt niin paljon suklaata, että se ei oikeastaan edes maistu enää kovinkaan kummoiselta.

...  pelasin pikkujouluissa secret Santaa ja sain käsirasvan, huulirasvan ja karkkia. Kiitos pukki!



... kävin katsomassa 95-leffan, ja se oli kyllä positiivinen yllätys! Ihan erilainen, mitä luulin.

... olin kaksi kertaa kuumeessa, ja koko kuukauden flunssassa. Tää näyttää olevan jo ihan vakio näissä kuukausipostauksissa.

... päätän vuoden 2017 uudenvuodenristeilyllä kamujeni kanssa. Tällähetkellä siis autossa matkalla kohti Helsinkiä, palataan ensi vuonna!

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

24. luukku: Hyvää joulua!















Ihanaa joulua jokaiselle! ❤ Mä jään jännäämään tänne kuusen juurelle pakettien avaamista. Ihan kohta!

lauantai 23. joulukuuta 2017

23. luukku: Joka joulun must have



MITÄ MUN JOULU PITÄÄ JOKA VUOSI SISÄLLÄÄN?

Herääminen aikaisin. Mulle on jäänyt lapsuusajan jouluaatoista sellainen ajatus, että jouluna täytyy herätä aikaisin, jotta päivä olisi mahdollisimman pitkä. Enää en todennäköisesti ole pomppaamassa ylös heti kahdeksalta, mutta en voisi kuvitellakkaan nukkuvani puoleen päivään, sillä silloinhan aamun fiilistelyt jäisivät kokonaan välistä! Tähän kohtaan täytyy myös lisätä, että ihan paras herätyskello jouluaattona on kinkun tuoksu. Ihan paras.

Riisipuuro. Jokainen jouluaattoni - niin kauan kuin vain muistan - on alkanut riisipuuron syömisellä. Meillä on ollut myös tapana, että mantelin löytäjä saa pikkuruisen mantelilahjan, jonka äiti on ennen aattoa ostanut. Nykyään vetelen puuroa enemmän kuin tyytyväisenä nassuun vaikken mantelia löytäisikään, mutta pienempänä lautaselle saattoi ehkä päätyä hiukkasen liian suuri annos puuroa alle kymppiveelle tytölle. Eihän siitä nyt mitään olisi tullut jos manteli olisikin löytynyt vaikka siskon annoksesta! Parempi oli pelata varman päälle.



Joulupukin kuumalinja. Voi että, jos niitä jouluviboja ei vielä tuosta riisipuurosta saanut, niin tässä vaiheessa ne on taattu. Tämän ohjelman täytyy vähintäänkin pyöriä taustalla koko aamun ajan.

Lumiukko. Nyt kun ollaan päästy lastenohjelmien makuun, niin tietty myös Lumiukko -elokuva on katsottava ihan joka ikinen vuosi.

Jouluomenalimppari. Vitsi tää on hyvää! Viime vuonna oltiin valitettavasti liian myöhään liikkeellä, ja omppulimppari jäi siltäerää juomatta. Onneksi virheistä opittiin, ja nyt joulun lempparijuoma on onneksi jo kylmässä odottamassa huomista.

Joulusauna. Mä en ole yleensä hirveän innokas saunoja, ja silloin kun saunon, maltan istua löylyissä korkeintaan 10 minuuttia. Joulusaunassa on kuitenkin jotenkin ihan omanlaisensa tunnelmansa, ja siellä voisin istuskella pidemmänkin aikaa. Ja tietty jouluomppulimppari pitää olla saunakaverina.



Jouluateria. Obviously. Myös jouluaterialle laittautuminen on nykyään must have, koska muuten koko jouluaattopäivä meneekin rennoissa merkeissä. Tänä vuonna pääsen istahtamaan joulupöytään kahdesti, jee!

Joulukuusi. Joulukuusi valoineen luo ihan hurjasti tunnelmaa, ja minusta se täytyy ehdottomasti olla joka vuosi. Sitä paitsi sen koristeleminen on nykyään ihan yhtä hauskaa kuin ennenkin!

Kuuluuko teidän jouluihin samanlaisia must have-juttuja? ☺

perjantai 22. joulukuuta 2017

22. luukku: 5 x parhaat joululeffat



Mitä sitä muuta jouluna tekisi, kun katsoisi leffoja yökkärissä? No ei mitään! Mietiskellessäni omia lempparijouluelokuviani tätä postausta varten huomasin, että aluksi lähes kaikki mieleen juolahtavat leffat olivat piirrettyjä. Hetken pohdiskeltuani lamppu toisensa perään syttyi kuitenkin pääni yläpuolella ja tajusin, että joulufiilistä löytyy kyllä muistakin leffoista, kuin lastenelokuvista. Vaikka sitä en kyllä kiellä, etteikö ne olisi ihan timanttia varsinkin näin joulun alla. Tähän listaan keräsin kuitenkin lähinnä näyteltyjä lempparileffoja, lukuunottamatta yhtä jokajouluista suosikkia. Let's see!

5 x PARHAAT JOULULEFFAT



Yksin kotona -leffat
Nää on ihan klassikoita! Muistan kun tallensin aina jouluisin varmaan jokaisen osan vanhalle digiboxille, ja sitten into pinkeenä katsoin niitä uudestaan ja uudestaan. Yksin kotona -leffat yhdistää aina automaattisesti joulun pyhiin, ja siksi ne pääsivät listalleni.

Joulutarina
Söpö ja jollaintavalla klassikko tämäkin. Joulutarinassa on niin ihana tarina, että itkettää jo ihan valmiiksi. Vieläköhän mä löytäisin tän DVD:n jostakin kaapin perukoilta..

Holiday
Tämä leffa luetaan heittämällä romkomien edustajaksi, ja vaikka juoni onkin aika perinteinen rakkauslällyleffan edustaja, niin tää on ihan mun lemppari!

Bridget Jones - elämäni sinkkuna
Lyhyesti sanottuna Bridget Jonesista ei vaan voi olla tykkäämättä. Överijoulupaitoja ja viiniä, mitäpä sitä muuta tarvitsisikaan!

Joulupukki ja noitarumpu
Kuinkakohan monta kertaa tämä leffa on tullut katsottua tässä lähes 20 vuoden aikana? Joka joulu ainakin kerran. Suklaapukkikohtaus on ihan paras! Oi ja se tunnusbiisi on kans superhyvä.

torstai 21. joulukuuta 2017

21. luukku: Toffeefudget



Heipu!

Tervetuloa ottamaan talteen varma herkkuhimonpoistaja -resepti, sillä tämän päivän luukusta paljastuu ohje toffeekrokanttifudgeihin! Itse lähdin tekemään näitä joulunameja varsin itsevarmana, mutta loppuvaiheessa luovutin, ja jokaiset itsevarmuuden rippeet lensivät suklaamassan mukana roskikseen. Olin varannut ainekset kahteen satsiin, mutta jostain syystä sain vain toisen onnistumaan. Noh, aina ei voi voittaa. Onneksi edes toinen onnistui!

Haha, olipa hyvä myyntipuhe tälle reseptille. Joka tapauksessa, mikäli uskallat lähteä uhmaamaan kyseistä ohjetta ja vieläpä onnistut siinä, lopputulos on varmasti sen arvoista! Herkkujen alkuperäinen ohje on peräisin täältä.

TOFFEEKROKANTTIFUDGET



2 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
50 g voita
200 g Fazerin suolainen toffeekrokantti -suklaata

1. Sekoita kattilassa kerma, sokeri sekä siirappi, ja kuumenna seos kiehuvaksi. Lisää voi, ja anna seoksen sakeutua kinuskimaiseksi. Tähän meni minulla noin 20 minuuttia. Anna seoksen jäähtyä hetki.

2. Rouhi suklaa ja sekoita se kinuskiin. Mikäli tässä vaiheessa uhmaaminen ottaa takapakkia ja rasva alkaa erottumaan muusta massasta, siirrä seos takaisin kattilaan ja sekoittele sitä miedolla lämmöllä kunnes massa on taas tasaista. Tämän pitäisi auttaa!

3. Kaada fudgemassa leivinaperilla tai kelmulla vuorattuun vuokaan, ja levitä tasaiseksi. Anna jähmettyä muutaman tunnin kylmässä, ja paloittelun jälkeen nauti niin monta palaa kuin vain pystyt syömään. Olet sen ansainnut!





keskiviikko 20. joulukuuta 2017

20. luukku: Paketti-inspistä!


Heippa!

Huh, kerrankin tämä alkuviikko on mennyt nopeaa! Mulla olisi enää yksi päivä töitä ennen joululomaa, ja en pysty edes sanoin kuvailemaan miten paljon sitä odotan. Kun torstai-iltana painan pääni tyynyyn, voi olla varma, että herätyskellon soimaan asettaminen on viimeinen asia, joka on mielessäni. Mun suunnitelma sisältää ainakin sata tuntia unta ja heräämisen vasta sitten, kun on niin kova nälkä, ettei pysty enää nukkumaan.


Mutta asiaan! Tämän päivän luukussa ajattelin tuoda esille sen paketointihifistelijä puoleni, josta mainitsinkin Christmas tag -postauksessa. Mun mielestä paketointi on yksi kivoimmista jouluvalmisteluista, ja nytkin lähes kaikki lahjat ovat jo kääreiden sisällä. Ihan hassua, että mua itseäni jää usein hirveästi häiritsemään esimerkiksi ruttuun jääneet kulmat tai epäsymmetriset taitokset, vaikka ei niitä kukaan muu varmastikkaan edes huomaa. Ei sillä, mä olisin varmasti loistava apu joulupukille!

Tänä vuonna hyödynsin paketoinnissa joulukorttiaskarteluista jäljelle jääneitä tarvikkeita ja simppeliä, ruskeaa lahjapaperia. Ja koska onhan nyt joulu, niin piti mun saada myös kultaista paperia. Se oli niin nättiä!




Nykyään mun mielestä lahjojen keksiminen, ostaminen ja antaminen on kivempaa kuin niiden saaminen itse. En siis väitä, etteikö sekin kivaa olisi, mutta antaminen on kyllä se ykkösjuttu! Enää muutama päivä siihen, kun saa tietää onko onnistunut ideoinnissaan ja siihen, kun saa (toivottavasti) nähdä iloiset ilmeet lahjojen avaajien kasvoilla. Ja mun, kun tajuan, että olipahan taas järkeä ostaa se kultainen lahjapaperi. Roskiinhan se kuitenkin heti menee. 😂

tiistai 19. joulukuuta 2017

19. luukku: Bataattipiirakat




Tervehdys!

Kuka rakastaa karjalanpiirakoita, käsi ylös änyytee NYT? Mä ainakin nostin omani! En ole tainnut koskaan tehdä karjalanpiirakoita itse, mutta kerran otin itseäni niskasta kiinni ja kokeilin vaihtelun vuoksi tehdä perinteisestä riisipiirakasta bataattiversion - ja se tosiaankin toimi!

Tänään jaan siis oman reseptini bataattipiirakoihin. Pohja on samalla kaavalla tehty kuin tavallisissakin piirakoissa, mutta täyte on tälläkertaa ihan eri. Vaikka viitseliäisyyttä vaaditaan rypytyksen suhteen myös tässä versiossa, on bataattipiirakoiden teko riisipuuron poisjättämisen ansiosta varmasti nopeampaa, kuin perinteisten. Ja ne tuovat kivaa vaihtelua vaikkapa joulupöytään!

BATAATTIPIIRAKAT



Pohja

2 dl kylmää vettä
5 1/2 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa

Täyte

n. 600 g bataattia
suolaa
valkopippuria
mustapippuria
1 kananmuna

1. Kuori ja paloittele bataatti, ja keitä pehmeäksi suolalla maustetussa vedessä. Tällä aikaa valmista pohjataikina yhdistämällä kaikki aineet kulhossa ja vaivaamalla taikina tasaiseksi.

2. Kun bataatit ovat pehmenneet, kaada keitin vesi pois ja muussaa bataatit sähkövatkaimella. Mausta muussi oman makusi mukaan, ja lisää viimeiseksi kananmuna.

3. Kaulitse pohjat ohuiksi, täytä ja rypytä. Paista 275 asteessa noin 15 minuuttia ja tadaa, piirakat ovat valmiita! Tällä ohjeella sain tehtyä 12 piirakkaa.





 Ps. Tässä lopussa täytyy julkisesti todeta, että ei kannata ottaa minulta mallia rypytyksen osalta. Mutta kyllä ne silti hyviä olivat! 😂

maanantai 18. joulukuuta 2017

18. luukku: Kurkistus RUKin kurssijuhlaan



Huhhuh, aikamoinen viikonloppu takana! Kauanodotettu kurssijuhla on nyt takanapäin ja arkeen palattu. Kokonaisuudessaan tuo juhla oli tosi hieno, vaikka vuoroin kiirehtimistä ja vuoroin odottelua oli paljon. Alun virallisuuksien jälkeen juhlat lähtivät kuitenkin kunnolla käyntiin, ja oli kyllä kivaa!

Mun päivä starttasi jo kello 2.30, kun heräsin neljän tunnin yöunilta herätyskellon ääneen. Koska julkiset eivät tuohon aikaan valitettavasti enää kulje, nopean ehostautumisen jälkeen hyppäsin taksiin ja kohti linja-autoasemaa. Olinkin päämäärässä kevyet 45 minuuttia liian aikaisessa, mutta ei edes haitannut. Kun on tarpeeksi innoissaan, ei näköjään kylmyyttäkään tunne samalla tavalla. 😂

Odottelun ja muiden daamien kanssa jutustelun jälkeen bussi kurvasi asemalle, ja päästiin matkaan. Noin viiden tunnin bussimatka kului siivillä vaikken saanut nukuttua sen aikana kuin puolisen tuntia. Kiitos tästä kuuluu kahdelle ihanalle tyttöselle, joiden ansiosta istuskelu ei tuntunut yhtään pakkopullalta. ☺ Oli niin kiva, kun reissuun lähti myös ennestään tuttuja kavereita!




Perillä Haminassa olimme yhdeksän aikoihin, ja tunnin odottelun jälkeen oli ruusurynnäkön aika. Sininen savu täytti taivaan ja upseerioppilaat marssivat toiselle puolelle kenttää. Näky oli ihan supersiisti! Tuossa vaiheessa alkoi tosiaan olla jo vähän perhosia vatsassa ja virallisten puheiden (ja yhden kosinnan 😍) jälkeen vihdoin käsky "TULTA" sai sotilaat juoksemaan ruusut suussa kohti avecejaan. Hetken etsimisen jälkeen myös oma upseerioppilaani löysi minut, ja matka jatkui Kouvolan Sokos Hotel Vaakunaan. Pikaisen lepo- ja lounastauon jälkeen alkoi hurja tälläytyminen ja taistelu contourien ja suorien eyelinereiden onnstumisesta. Kiireestä huolimatta meikki onnistui mielestäni ihan hyvin, ja pian palattiinkin jo takaisin Haminaan juhlapäivälliselle.







Päivällisen jälkeen oli vuorossa illan virallinen osuus puheineen ja musiikkiesityksineen, jonka jälkeen loppuilta menikin anniskelujonossa, tanssiessa, jutellessa ja ottaessa kuvia. Illan kruunasi upseerioppilaiden järjestämä speksi, joka oli ihan superhyvin toteutettu! Vaikka inttihuumori menikin välillä reippaasti yli oman ymmärrykseni, sai sketsejä katsoa koko tunnin ajan hymyssä suin. Ja onneksi vieressä istui kävelevä suomi-intti-suomi -sanakirja, joka suomensi tarpeen tullen. 😂











Puolen yön jälkeen oli aika palata takaisin hotelleille, ja täytyy sanoa, ettei unta tarvinnut kyllä kovin kauaa odotella. Jotkut hurjat jaksoivat vielä lähteä uhmaamaan nukkumattia jatkoille, mutta itsellä ei olisi siihen kyllä enää energia riittänyt. Tuo päivä ja ilta oli ihan huippu, mutta ihan hurjan väsyttävä. Tuntuu vahvasti siltä, että vielä näin maanantai-iltanakin nukkumatti koputtaa oveen jo pian. Onneksi viiden päivän joululoma on jo ihan nurkan takana, joten jospa akut latautuisivat täyteen viimestään silloin.





Suuuuret kiitokset vielä kerran kaikille kanssajuhlijoille ja ykkösenä tietty omalle upseerioppilaalle huikeasta kokemukesta. ☺

Kauniita unia!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

17. luukku: Paremmat piparkakut



Moi!

Monen jouluaskareisiin kuuluu varmastikkin piparien leipominen. Vastaanotin jälleen yhden haasteen, ja tälläkertaa muokkasin perinteisen piparkakkutaikinan ohjetta parempaan suuntaan. Useiden reseptien lukemisen ja muokkailemisen jälkeen sain kuin sainkin tehtyä taikinan, johon kaikki ainekset löytyi valmiina kaapista ja joka maistui lähes samalle kuin aito ja alkuperäinen piparitaikina. Kuten aikaisemmin mainittu, myös tässä ohjeessa itse taikina on ainakin sata kertaa parempaa kuin paistetut piparit. Ainakin mun mielestä. Tästä ohjeesta pipareita tulee noin yksi pellillinen, ellet ahmi taikinaa jo ennen paistamista niinkuin itse tein. Mä sain kokonaiset 10 piparia paistettua!

PAREMMAT PIPARKAKUT



0,5 dl hunajaa
 1 rkl margariinia
2 rkl kookosöljyä
1 tl piparkakkumaustetta
1 tl kanelia
1,5 dl maissijauhoja
1,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
(1 tl psylliumia)
1 kananmunan valkuainen

1. Mittaa kattilaan hunaja, margariini, kookosöljy ja mausteet. Kuumenna hetki.

2. Sekoita kuivat aineet erillisessä kulhossa ja lisää hiukan jäähtyneeseen seokseen. Lisää viimeisenä valkuainen ja laita taikina hetkeksi jähmettymään jääkaappiin.

3. Leivo piparit tavalliseen tapaan ja paista 175 asteessa noin 5 minuuttia. Piparit ovat valmiita! ☺