"Back to school!". Tuota lausetta on tässä muutaman kuukauden aikana tullut nähtyä ja kuultua vähän joka nurkalla. Ja sitä, miten ihanaa on palata takaisin arjen rutiineihin kesän jäljiltä. Nämä lauseet aiheuttavat minussa jonkinasteisen inhotuksen. Ei siksi, että vihaisin arkirutiineja ja kouluun paluuta, vaan pikemminkin päinvastoin: mäkin haluan herätä joka aamu 7.00, syödä aamupalan ja kiiruhtaa bussiin penaali toisessa kädessä ja hiusharja toisessa.
Ulkopuolisen silmin tämä ajatus saattaa kuulostaa aika ristiriitaiselta. No miksi sä sitten jäit välivuodelle, vielä ihan vapaaehtoisesti? Olen kuitenkin aina tykännyt opiskella ja rustata muistiinpanoja eri värisillä kynillä ja kirkkailla alleviivaustusseilla. Syitä on monia, mutta ehkä tärkein niistä oli se, etten löytänyt itseäni täysin kiinnostavaa alaa korkeakouluista. Juuri niin, korkeakouluista. Hiki hatussa monet illat selasin opintopolun sivuja ja välillä hakulistan ykköseksi nousi varhaiskasvatus, välillä terveystieteet. Mikään vaihtoehdoista ei oikein tuntunut omalta, mutta missään vaiheessa ei tullut mieleenkään että hei, niitä vaihtoehtoja löytyy myös yliopiston ja ammattikorkean ulkopuolelta. Haut tehtiin, pääsykokeissa käytiin ja välivuosi odotti nurkan takana. Okei no joo, eihän tässä mitään. Mietin keväällä sitten uudestaan mihin yliopistoon haluan.
Tässä välivuotta vietellessäni silmäni ovat kuitenkin auenneet sille faktalle, että vaikka joskus haluan vielä kouluttautua pidemmän kaavan mukaan korkeakoulussa, ei sinne ole vielä mikään kiire.
En muista lukioaikana törmänneeni kertaakaan ideaan, jossa voisikin kouluttautua ryhmäliikunnan ohjaajaksi erinäisillä kursseilla tai jossa minä ylioppilaana vaihtaisinkin haalarit oppisopimuskoulutukseen. Tällähetkellä kuitenkin otan pieniä askelia kohti unelmaani ryhmäliikunnan ohjaajana, ja tammikuulle siintää jo (toivottavasti) uudet tuulet. Elämä ottaa aina välillä ohjat omiin käsiinsä, eikä kaikki mene juuri niin kuin on itse söpössä bullet journalissaan suunnitellut. Aika kliseistä, mutta kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Jos se suljettu ovi sattui olemaan melkein tavoitettu työpaikka tai unelmakoulun ulko-ovi, täytyy vain jatkaa pää pystyssä elämää. Tiedä vaikka juuri se haluamasi ala ei ollutkaan sinua varten.
En muista lukioaikana törmänneeni kertaakaan ideaan, jossa voisikin kouluttautua ryhmäliikunnan ohjaajaksi erinäisillä kursseilla tai jossa minä ylioppilaana vaihtaisinkin haalarit oppisopimuskoulutukseen. Tällähetkellä kuitenkin otan pieniä askelia kohti unelmaani ryhmäliikunnan ohjaajana, ja tammikuulle siintää jo (toivottavasti) uudet tuulet. Elämä ottaa aina välillä ohjat omiin käsiinsä, eikä kaikki mene juuri niin kuin on itse söpössä bullet journalissaan suunnitellut. Aika kliseistä, mutta kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Jos se suljettu ovi sattui olemaan melkein tavoitettu työpaikka tai unelmakoulun ulko-ovi, täytyy vain jatkaa pää pystyssä elämää. Tiedä vaikka juuri se haluamasi ala ei ollutkaan sinua varten.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Voi olla, että alitajuntaisesti kirjoitin tämän tekstin rohkaisuksi itselleni (heh), mutta idea on kuitenkin sama, oli tapaus mikä tahansa. Miksi pakottaa itsensä johonkin, vain koska "kaikki muutkin"?
Pystyin niin samaistuun tähän postaukseen, sillä mulla on kans eka välivuosi meneillään ja just sen takia, kun en vaan tiedä, mitä haluaisin tehdä. Kaikki ne parhaimmatkin vaihtoehdot tuntuu huonoilta tällä hetkellä ja nyt vaan tosiaan puurran töissä, mutta tarkotuksena olis alkaa jo nyt miettiin mun vaihtoehtoja ja keväällä sit hakea. :)
VastaaPoistaAi että, ihanaa kuulla että joku muukin kamppailee saman asian kanssa! Sitä kun aina välillä tuntuu että itse on ainoa joka ei millään osaa päättää, vaikka varmasti tässä samassa tilanteessa on tosi moni muukin. Mutta onneksi tällä välivuodella kerkee tekemään niin paljon eri juttuja ja miettimään asiat läpi useampaan kertaan, että eiköhän tästä pikkuhiljaa ala tulevaisuudenkuvakin selkenemään. :)
Poista